En ole unohtanut teitä mutta en ole
jaksanut ehtinyt kirjoittaa koko kesän alkuna yhtikäs mitään! Jotenkin se alkuinnostus vain hupeni ja kun aurinko alkoi paistamaan - minkäs teet - olen ollut lähinnä poissa kotoa ja koneelta. Kirjoittaminen blogiin ei ole tullut mieleenkään, paitsi ajoittaisena omantunnon pistona kun olen ajatellut teitä pienen pieniä raukkoja jotka viimeiset voimanne olette tuhlanneet tietokoneidenne avaamiseen odottaen kieli pitkällä onko kiialta tullut mitään uutta.. mutta ei, olen ollut julma ja en ole kuukauteen edes kirjaitunut vilkaisemaan onko kukaan uusi noteerannut blogiani ja kommentoinut jotain ;_; Tämä sama käy minulla itseasiassa joka asiassa! En aiheuta sitä tietoisesti, mutta olen huomannut ilmiön toistuvan myös kaverisuhteissa. On todella karmeaa joutua itse noteeraamaan, kuinka toistuvasti kaikki kaverit soittelevat perääni kun en itse sitä vain saa aikaiseksi tehdä vaikka haluaisinkin kovasti!
Mutta siirtykäämme tästä alkuvuodatuksesta rippijuhlakaaokseen:
3. toukokuuta marssin ostamaan mekon. Ihailen sitä viikon lähes päivittäin ja kehrään itsetyytyväisyydestä kun olen kerrankin hankkinut jotain ajoissa ja onnistunut ostoksessani tyrmäävän hyvin.
4. kesäkuuta huomaan kauhukseni koulun päätöksessä että eräällä tytöllä on päällään täysin samanlainen mekko kuin olen itse ostanut
rippimekokseni. Lähes kuolen järkytyksestä ja kaksi viikkoa itken itseni uneen kun ajattelen mekkoani hänen päällään.
" Minun mekkoni sinun päälläsi, ei nääiin! "
9. kesäkuuta alkaen alan saada stressistä johtuvia itkupotkuraivareita lähes toinen päivä. Nämä kohtaukset eivät säästele ihmisuhreja tai kalusteita.
15. kesäkuuta pohdin siivousekstaasissani että kyllä tämä tästä, tästä selvitään ja rippijuhlistani tulee onnistuneet ja kauniit!
17. kesäkuuta äidin ja pikkusiskon ollessa kauppareissulla olemme isän ja pikkuveljen kanssa kolmestaan kotona. Pikkuveli menee päiväunille ja saamme isän kanssa loistavan idean repiä olohuoneesta tapetit pois vaikka uusia ei vielä ole edes ostettuna! No, revimme tapetit pois ja sen jälkeen vasta alan pelätä että minne vieraat sijoitetaan jos meillä on seinät paljaana yhtä paljaana kuin lady gagan peba tietyissä hänestä otetuissa kuvissa
(tosin hänen takamuksessaan ei taida kittiä olla).
19. kesäkuuta, kullan kanssa myllyssä. Löydän kuin jumalan suomana lahjana kengät lähes heti, ja myöskin jumalainen helmitimanttiketju löytyy ennätysajassa joten prinssi joutui lähes väkivalloin estämään minua nolaamasta meitä vilassa kiljunnallani. Dressmannin boxeriosastolle ja kahvittelulle jää enemmän aikaa ja olen positiivisemmalla tuulella kuin miesmuistiin. Myöskin marimekon pitkähihainen punavalkoraidallinen paita tarttui mukaan.
20. kesäkuuta, mieletön paniikki kutsujen postittamisesta! Lisäksi valokuvaus varaamatta, ai että. Kyllä on hunajata tajuta että taidetaan joutua viettämään rippijuhlia ilman juhlijoita kun pääneito on unohtanut järjestää ja tehdä kutsut. Onneksi askartelin gimpillä äsken kutsut ja niistä tulikin ihan kiitettävät, kunhan isä nyt tulostelisi niitä niin saisin kiinnitettyä niihin rusetit vielä sivuihin. Mitenköhän ihmiset selviävät häiden järjestämisestä?
Tulipas pitkää tekstiä, mutta toivottavasti tämä korvaa vähän tuota syntistä kuukauden mittaista paastotaukoa. Koitan taas kirjoitella edes kerran viikossa ihan vain teidän iloksenne. Extraherkkuja en näin puoli neljän inspiraatiopuuskassa tähän keksinyt, mutta toivottavasti runsas tekstikerrostelma kelpaa. Ciao!